Kaura-hunajamaito saippua

Kuten aikaisemmin olen maininnut, saippuaan voi lisätä mukaan melkein mitä vain aineita, jotka joko vaikuttavat saippuan koostumukseen tai tuntuun iholla. Yksi hyvin yleinen saippua on kaura-hunajamaito saippua. Mitään yhtä ja ainoaa ohjetta ei tähän ole, maidon voi vaikka korvata kermalla ja kaurakin voi olla hienoa jauhoa tai karkeampaa hiutaletta. Myös hunajan määrää voi vaihdella. Vaikeaksi…

Saippuan pinnan koristelu mica värillä

Kiiltoa ja kimalletta on mielestäni vaikea saada saippuaan. Kylmäprosessisaippuat ovat aina ilman muita värejä mattavaaleita, joten kimallusta on vaikea saada näkyviin itse massasta. (Valmis kirkas saippuamassa toimii tässä loistavasti, pieni ripaus mica-väriä joukkoon ja johan kimaltaa). Vaikka kimallusta onkin vaikea saada saippuan sisälle, on sitä helppo saada saippuan pinnalle. Voit ripotella juuri kaadetun massan päälle glitteriä tai…

Oliiviöljysaippua II (hot process)

Olen tehnyt aikaisemmin  oliiviöljysaippuaa (engl. castile soap) kylmämenetelmän avulla, mutta sen huono puoli on siinä, että saippuan kypsymistä joutuu odottelemaan puolesta vuodesta jopa vuoteen. Siitä se ajatus sitten lähti, jospa testaisin kuumamenetelmää  hyvin yksinkertaisella oliiviöljyreseptillä. Hieman välineurheilua tämän toki taas on, hankintaan lähti tätä testiä varten haudutuspata, mutta löysin sellaisen hyvin edullisesti Clas Ohlsonilta, joten…

Saippuan ainesosaluettelo ja sen laatiminen

Olen huomannut, että sivuilleni on tullut paljon vierailijoita, joiden hakusanat ovat liittyneet joko saippuan valmistukseen tai saippuan ainesosiin. Väreistä ja muista perusteista olenkin kirjoittanut muutaman artikkelin, mutta tällä kertaa ajattelin avata saippuan raaka-aineita, ainesosia ja erityisesti sitä, miten valmistuksessa käytetyt aineet pitää ilmoittaa. Koen, että vaikka saippuan antaisi vain lahjaksi, niin ainesosat on hyvä ilmoittaa…

Viva la Juicy Saippuahaaste

Joskus on vaikea miettiä mitä seuraavaksi tekisi. Ideoita on paljon, mutta niiden saaminen saippuan muotoon on hankalaa. Olikin kivaa vaihtelua tehdä saippuaa tietyn teemaan mukaan, sillä syyskuun lopulla Facebookin saippuaryhmässä oli kaikille avoin saippuahaaste ”inspiroidu tuoksusta”. Tuoksuksi oli valittu Mami’s Companyn Viva la Juicy, tai Pienen Tuoksukaupan Joie de Vivre. Itse päädyin Viva la Juicyyn, sillä olin muutenkin…