Palashampoo hiuksille

Kategoriat:Saippua
Tagit:, , ,
Pirita Saippua

Kasvo- ja vartalosaippuan lisäksi itse tehtyä saippuaa voi tehdä myös hiustenpesuun. Koska hius on kuitenkin erilainen kuin iho, pitää saippuan, tai tässä tapauksessa, shampoonkin olla hieman erilainen. Itse olen pessyt hiukset aina kaupan tai kampaamon shampoilla, mutta nyt kokeiluun lähtee itse tehty palashampoo. Omaan melko rasvoittuvan hiuspohjan, mutta samalla huomaan, että liian tehokkaat pesut kuivattavat hiuspohjaa. Siksi valitsin hieman hoitavamman reseptin. Alkuperäinen resepti löytyy täältä, ja alla oma muokattu versioni.

Reseptissä on mukana melko paljon kovia rasvoja, erityisesti mehiläisvahaa on paljon. Mehiläisvaha kovettaa saippuan luonnostaan kovaksi, mutta suuri määrä vahaa aiheuttaa sen, että tekovaiheessa massa saattaa jähmettyä yllättäen. Itse sain massan juuri ja juuri muotteihin, sitten se olikin jo liian kovaa muotoiltavaksi, joten saippuan pinta jäi hyvin rosoiseksi. Suositeltu määrä mehiläisvahaa saippuassa on noin 1-2 % (tässä ohjeessa vahaa on 3 %). Liian suuri määrä aiheuttaa myös se, että saippua ei vaahtoudu kunnolla. Vaahtoa saat lisättyä käyttämällä risiiniöljyä.

Palashampoon käyttö on helppoa, kastele vain hiukset ja shampoo, ja hiero suoraan hiuksiisi, kunnes vaahtoa on tarpeeksi. Toista käsittely tarvittaessa uudelleen. Pesun jälkeen voit käyttää tavallista hoitoainetta, tai huuhdella viinietikkavesi- tai sitruunahappovesiseoksella (puoleen litraan vettä n. 1/2 tl sitruunahappoa tai 1/4 dl etikkaa). Tämä hieman hapan huuhtelu sulkee hiussuomun, jolloin hius pysyy terveempänä ja kestää paremmin käsittelyä.

Ohjeen shampoo toimi kemiallisesti värjätylle tummalle ja silkkiselle hiukselle hyvin, ei jättänyt tahmeutta. Tosin hoitoaineen käyttö oli pakollista, shampoo oli todella puhdistavan tuntuinen. Vaalea, kemiallisesti raidoitettu, ja hento hius jäi pidemmän päälle hieman tahmaiseksi. Vaalea hius vaati myös hoitoaineen käytön jälkeen. Pala vaahdoittui todella hyvin, vaahto oli ihanan pehmeää ja silkkistä, ja sitä tuli paljon. 🙂

Lisää ohjeita ja muiden kokemuksia palashampoon käytöstä voit lukea mm. täällä ja täällä. 🙂

******************************
Palashampoo hiuksille

100 g vettä
68 g lipeää

160 g kookosöljyä (coconut oil)
25 g kaakaovoita (cocoa butter)
25 g karitevoita
15 g mehiläisvahaa
150 g oliiviöljyä
75 g risiiniöljyä
25 g jojobaöljyä
25 g manteliöljyä

60 g vettä
1,5 rkl piimäjauhetta (buttermilk powder)

(tuoksu- tai eteeristä öljyä)

Sekoita kylmä vesi ja lipeä (kannellisessa) muovisessa astiassa. Kaada lipeä vähitellen veteen, ei toisinpäin. Älä hengitä syntyviä höyryjä, sekoitus kannattaakin tehdä ulkona tai liesituulettimen alla. Jätä seos jäähtymään kunnes se on noin 50 asteista.

Sulata kovat rasvat kattilassa, ja sekoita joukkoon muut öljyt. Anna jäähtyä noin 50 asteeseen.

Sekoita vesi ja piimäjauhe.

Yhdistä lipeävesi rasvojen joukkoon ja sekoita sauvasekoittimella kunnes seoksen pintaan jää hentoja jälkiä (engl. trace).

Lisää joukkoon piimäseos (ja mahdollinen tuoksu) ja sekoita nopeasti sauvasekoittimella. Massa kovettu tässä vaiheessa todella nopeasti, ole tarkkana, ettet sekoita liikaa, muuten massa on vaikea saada muotteihin.

Kaada seos muotteihin. Ohjeesta tulee noin 6 palaa. Varaa pöydälle lisämuotti jos massaa jää yli.

Suihkuta pinta isopropyylialkoholilla.

Laita muotti pakastimeen muutamaksi tunniksi ja sen jälkeen anna levätä 1-2 vuorokautta. Sen jälkeen voit poistaa saippuan muotista, leikata sen paloiksi, ja asettaa palat kypsymään ilmavaan paikkaan 4-6 viikoksi. Tämän jälkeen saippua on käyttövalmista.

Jos haluat olla varma, että saippua on kypsää ennen käyttöä, mittaa sen pH-arvo (esim. apteekista saatavalla) mittaliuskalla. Arvon tulee olla 7-10, jotta saippua on turvallista käyttää.

******************************

Lipeä (Lahtisen Vahavalimo) mitattuna

Piimäjauhe (buttermilk powder) ja vesi

Saippuat muotissaan

(Kuvituskuvat Pixabay)

Yksi kommentti

  1. Kurvillinen
    24 syyskuun, 2015 at 16:32

    Mielenkiintoista! Tulevatko palashampoot jossain vaiheessa myyntiin? Olen kokeillut muutamaan otteeseen eri palashampoita (pitkähkö reilusti värjätty vaalea huonokuntoinen hius) ja alun tahmaisuus on vaihtelevaa. Äitini ( lyhyehkö raidoitettu vaalea hius) innostui mökkisaunassa vallan palashampoosta ja sillä saadusta tuuheasta tukasta.

  2. Pirita Heino
    Pirita HeinoVastaa
    24 syyskuun, 2015 at 18:00

    Hei, kiitos viestistä. 🙂 Palashampoot ovat tulossa myyntiin vielä ennen joulua. Alussa kaksi erilaista, joista toinen perusshampoo ja toinen enemmän hiuspohjaa hoitava.

    • Riina
      RiinaVastaa
      12 joulukuun, 2020 at 16:01

      Hei! Mistä lipeää?

      • Pirita Saippua
        Pirita Saippua
        14 joulukuun, 2020 at 11:53

        Hei Riina, lipeää voit ostaa mm. Lahtisen Vahavalimosta.

  3. Terttu Kyllönen
    Terttu KyllönenVastaa
    9 elokuun, 2017 at 22:33

    Hei!
    Mistä voi tilata piimäjauhetta? Voiko sen jättää pois palashampoosta ja miten se vaikuttaa, jos sen jättää pois?

    • Pirita Saippua
      Pirita SaippuaVastaa
      13 elokuun, 2017 at 21:47

      Hei Terttu, piimäjauhetta voi tilata ulkomailta esim. täältä, mutta sen voi jättää ohjeesta poiskin. Muista silti käyttää ohjeessa koko vesimäärä eli 160 g.

  4. Ilana
    IlanaVastaa
    29 lokakuun, 2019 at 14:43

    Moikka! Miksi pitää suihkuttaa pinta (tuotteiden pinta?) isopropyylialkoholilla? Ja mikä tuon piimäjauheen tarkoitus on tuotteessa? 🙂

    • Pirita Saippua
      Pirita SaippuaVastaa
      29 lokakuun, 2019 at 15:07

      Hei, isopropyylin käyttö ei ole pakollista. Se estää ns. saippuatuhkan (engl. soap ash) muodostumista saippuan pinnalle. Piimäjauhe tuli tähän mukaan, koska ostin sen vahingossa, sillä ei ole sinänsä mitään erityistä tekemistä palashampoon kanssa. 🙂

  5. Minä vaan
    Minä vaanVastaa
    27 joulukuun, 2020 at 05:44

    Cocoa butter =kaakaovoi

    • Pirita Saippua
      Pirita SaippuaVastaa
      28 joulukuun, 2020 at 14:19

      Nyt korjattu ohjeeseen, kiitos tarkoista silmistä. 🙂

Vastaa

Nimi*
Sähköposti*
Sivusto
Viestisi*

Voit käyttää näitä HTML koodeja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>