Saippuan valmistus ja ohjevideo

Välillä on hyvä palata perusteiden pariin ja tällä kertaa kirjoitan muutaman sanasen saippuan valmistuksen perusteista. Vanhoja juttuja löytyy blogin alkupuolelta aika kivasti, mm. tämä ohje suklaasaippuan valmistukseen, mutta tässä artikkelissa käyn läpi vielä muutamia asioita tarkemmin ja lopussa linkkin videoon, jossa teen perussaippuan (tuoksulla). Suosittelen edelleen myös Saara Kuhan kirjoja, ne ovat todella hyvät suomenkieliset perusteokset…

Oliiviöljysaippua II (hot process)

Olen tehnyt aikaisemmin  oliiviöljysaippuaa (engl. castile soap) kylmämenetelmän avulla, mutta sen huono puoli on siinä, että saippuan kypsymistä joutuu odottelemaan puolesta vuodesta jopa vuoteen. Siitä se ajatus sitten lähti, jospa testaisin kuumamenetelmää  hyvin yksinkertaisella oliiviöljyreseptillä. Hieman välineurheilua tämän toki taas on, hankintaan lähti tätä testiä varten haudutuspata, mutta löysin sellaisen hyvin edullisesti Clas Ohlsonilta, joten…

Saippuan ainesosaluettelo ja sen laatiminen

Olen huomannut, että sivuilleni on tullut paljon vierailijoita, joiden hakusanat ovat liittyneet joko saippuan valmistukseen tai saippuan ainesosiin. Väreistä ja muista perusteista olenkin kirjoittanut muutaman artikkelin, mutta tällä kertaa ajattelin avata saippuan raaka-aineita, ainesosia ja erityisesti sitä, miten valmistuksessa käytetyt aineet pitää ilmoittaa. Koen, että vaikka saippuan antaisi vain lahjaksi, niin ainesosat on hyvä ilmoittaa…

Tee se itse kosteusvoide

Tämä pitkähkö artikkeli käsittelee perus- ja kosteusvoiteita, niiden ainesosia, ja sitä, miten niitä voi tehdä kotona. Lopussa kaksi ohjetta, ja linkit niissä käytettyihin aineisiin. Ensin muutama sana omasta ”ihovoidehistoriastani”. Omaan atooppisen ihon, ja lapsena kärsin maitorupi-ihottumasta. Olenkin rasvannut ihoani (vähintään aina suihkun jälkeen) niin kauan kuin muistan, ihan lapsesta asti. Koulussa oli ikävää, kun uimareissujen…

Saippuavärit ja niiden käyttö kylmämenetelmä saippuassa

Saippuaa voi värjätä monin eri tavoin. Värejä on käytännössä neljässä eri kategoriassa: vesipohjaiset värit, öljypohjaiset pigmenttivärit, micat ja luonnon omat värit. Vesipohjaiset värit (engl. lab colors) Vesipohjaiset värit ovat kirkkaita ja voimakkaita kemiallisesti valmistettuja värejä. Usein näitä voi käyttää kaikessa kosmetiikassa, ne ovat testattuja ruokaan, lääkkeisiin ja kosmetiikkaan sopiviksi. Värit eivät sekoitu vahaan tai öljyyn….